maanantai 10. lokakuuta 2016

Queen in the making

Joitakin viikkoja sitten sain viimein valmiiksi kissafiguurin jonka työstämiseen oli kulunut aikaa useita kuukausia. Olin aina haaveillut nuken tekemisestä, tosin tämä hahmo on enemmän figuuri kuin nukke. Onnekseni sain tehdä tätä projektia ammattilaisen ohjauksessa ja opin aivan mielettömän paljon uutta. 

Tiesin alusta alkaen että oma hahmoni tulee olemaan ns. ihmiskissa. Figuurini inspiraationa toimi entisajan kuningatar Marie Antoinette. Kissan pää on tehty neulahuovutuksella, torso ja mekko-osa styroksista. Hahmo on kiinni kultamaalilla koristellussa vanerilevyssä. Halusin ehdottomasti että kissan käsiä pystyy liikuttamaan. Tämän mahdollisti käsien tekeminen kahdesta erillisestä puukappaleesta jotka on yhdistetty rautalangalla. Lopuksi päällystin käsivarret paperimassalla ja sen jälkeen vielä huovalla. 

Haastavinta projektissa oli pään huovuttaminen. En ollut huovuttanut koskaan aikaisemmin, joten pään tekemiseen upposi aikaa käsittämättömän paljon. Toinen vaikea osuus oli mekko, sillä en ole tottunut ompelija. 

Mutta pidemmittä puheitta, saanko esitellä teille... 
Marie Esther: 

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti